Tai ehkä vihreä ei ole aivan oikea sana, enemminkin se taisi olla punaruskeaa. Tai oikeastaan vesikin oli kohtuullisen kirkasta, ainakin Pien-Saimaan pojan mittakaavassa, mutta kaira sylki ylös peräti oudonväristä jääsilppua. Meren jäätyessä siellä oli varmasti melkoinen levälautta kellunut, nimittäin Virolahdella jossa kävimme pilkillä Suomenlahden vesissä. Mutta eiväthän levät tunnetusti Saimaan poikia pelota.

Aurinko paistoi, kaira puri 20-senttiseen leväpuurojäähän kuin voihin ja luntakaan ei ollut haitaksi asti. Saaliit tosin eivät olleet hääppöiset mutta emme me etukäteen niihin paljoa luottaneetkaan, siksi olimme ottaneet evääksi Murheistenrannasta pari savukuhaa. Hyvä niin.