Se oli yksi niistä elämää suuremmista tarinoista. Aluksi se kertoi idealismista, jopa sankaruudesta, ystävyydestä ja veriveljeydestä. Kuitenkin tunnelma oli uhkaava niinkuin Kingin kirjassa, jotain pahaa oli selvästi tulossa. Sitten tuli petos. Ja aina pahemmaksi muuttui, vuorossa oli pelkuruus ja rintamakarkuruus. Ei enää tietoakaan sankaruudesta. Ja siihen se päättyi, surkeaan pimeyteen, vailla valoa ja toivoa.

Se esitettiin torstai-iltana  pääosin monologina ja osin dialogina. Teatterin nimi oli pöyhkeästi Taivaan valo, vaikka meilläpäin se tunnetaan Hyppyrimäkenä. Pääosan esittäjä sanoi että siihen tulee vielä  jatko-osia. Kuulemma yksi päivässä, kunnes sunnuntaina se päättyy. Arvelisin että onnellisesti.