Siellä ne olivat syömässä, kolmetoista miestä.  Yksi oli ihan oma lukunsa, mutta minä mietin enemmin niitä kahtatoista. Petturia joka lähti kesken ruokailun ulos pimeään. Pelkuria joka turvallisissa sisäoloissa tiesi niin tarkkaan että "miiinä poika se menen vaikka kuolemaan, noista muista ei voi mennä niin takuuseen". Ja niitä kymmentä muutakin unikekoa.  Ei ollut hääppöinen porukka, oikeastaan minäkin olisin hyvin joukkoon sopinut. Taidan siihen kuuluakin.
 
Tänään oli pöytä katettu niin kuin silloinkin. Tarjolla leipää, ”ottakaa ja syökää”. Viiniäkin. Se oli hyvä ateria. Kannatti mennä.