Tiedän etten tästä selviä. Jos palaan takaisin, ne junkkarit ampuvat minut, lihani päätyy palvattuna heidän aittaansa, vatsalaukkuni pyllimakkaraksi ja nahkapeitturi vielä vuotani pehmentää. Jos taas jatkan syvemmälle metsään, koituu kohtalokseni varmasti Körrin kita tai harmaja susi. Haluan viimeisenä toimenani kertoa kuinka kaikki oikein kävi, ne uuspeilit kuitenkin koettavat kaiken itselleen parhain päin sepittää.

 

Meitä oli neljäkymmentä mullia, metsähaassa saimme asustaa. Onnellinen oli elomme Tapion tarhojen kupeessa. Ainoa vaara joka henkemme päälle saattoi käydä oli hirmuinen mesikämmen, joka haan ympäri kävi kuin itse Pää-Ukko. Siksi ilomme oli suuri kaarneen kraakkuessa uutistaan halki metsän: Kontio oli kuollut, seitsemän metsämiestä sen kaatanut oli.

 

Ilolla riensimme peijaisia todistamaan, hakamme kehno aita ei meitä kyennyt pidättämään. Pian saavuimmekin aukiolle jossa sankarit olivat kontion kellistäneet ja siellä riemusta mylvimme sekä sorkkiamme kopisuttelimme. Kummastuksemme oli suuri kun nämä seitsemän juoksivat Hiidenkiven päälle ja sieltä ukuleina meitä töllistelivät. Luulimme heidän suosiotamme nousseen vastaanottamaan, siksi juoksimme kunnialaukkaa kiven ympäri ja suuren huudon pidimme heidän kunniakseen. Juoksun päälle jäimme heitä palvoen katselemaan.

 

Ilta hämärtyi mutta nuo sankarit eivät kiveltään alas laskeuneet. Kaivoivatpa konteistaan esiin wiinalekkerit ja rupesivat niistä ryyppäämään, ainakin kortteli sitä oli miestä kohti.  Yksi niistä, liuhuparta, se ei palowiinaan koskenut mutta messusi ilmankin kuin Ukko-Paavo (siltä oli kai puolet oravanpojista pudonnut latvapesästä). Niinpä ne koko joukkio sydänyöllä kinkereitä pitivät ja kiljuivat kuin rajapirut. Kovin se meitä huvitti ja mekin mekkalaan yhdyimme mylvinnällä.

 

Mutta aamun sarastaessa tapahtui se hirmuinen. Ne häyrypäät olivat kruutinsa ja luotinsa konteistaan kaivaneet sekä pyssynsä ladanneet. Äkisti alkoi hirmuinen pauke, leimaus ja jyrinä. Ennekuin ehdin käsittää sitä hävityksen kauhistusta, makasi meistä yhdeksänneljättä hengetönnä hurmeisella tantereella, vain minä yksin olin pystyssä. Silloin otin sorkat alleni ja käpälämäkeen pakenin. Tämä oli minun tarinani, nyt metsäsikana jatkan kunnes minut kuolo korjaa. Jääkää hyvästi.

 

 

Pakinaperjantain 3. eläinhaaste: nauta

 

Seitsemän koirankuonolaisen versio tapahtumista.