Meillä asuu kirjava kissa. Sen todistaa nimikin, Kikihän luonnollisesti on Kirjavasta Kissasta tehty höpögrammi. Ihan Antero Vipusen höpögrammiohjeen mukaan luotu.
 
Kikin kissuus on kiistämätön tosiasia, on pitkät korvat ja hännäntypykkäkin. Mutta kirjavuus on hieman kiistanalainen, se riippuu kirjavan määritelmästä. Hevonen on wikipedian mukaan kirjava jos eläimellä on pohjavärin lisäksi valkoisia alueita muualla kuin jaloissa ja päässä, ja sen Kiki muuten täyttää mutta se ei ole hevoinen. Jos taas kirjava ymmärretään yksinkertaisesti monivärisyydeksi, tulee ongelmaksi värin määrittely. Fyysikon mielestä musta ei ole väri, mutta valkoinen toisaalta taas samaisen fyysikon mielestä pitää sisällään kaikki värit. (Vaikka se ei taida päteä kissoihin, katsoin Kikiä prisman läpi eikä se muuttunut sateenkaaren väriseksi. Mustavalkoinen oli edelleen.)
 
Mutta näköalathan tämän aiheena on eikä aalto-oppi. Kiki viettää leijonanosan valveillaoloajastaan katsellen ruokakuppia lähietäisyydeltä. Mutta hyvin se viihtyy myös rannalla katsellen järvelle. Ehkä se nauttii valon ja veden leikeistä kuten minäkin. Luultavammin se kuitenkin harkitsee puolisukeltajan uraa, se nimittäin vallan hyvin tietää järven olevan pullollaan herkullisia eväkkäitä.
 
On vielä kolmaskin selitys. Se saattaa miettiä onko Laihianselkä se meri jonka takana on Afrikka, tuo Kikinlaisten kissojen alkukoti. Sillä mustavalkoinen on tietysti maastoväri jonka avulla kissapedon on tarkoitus kätkeytyä – savannin seepralaumaan.
 
Pakinaperjantai #298