Vanha ja viisas isoveljeni avarsi usein viattomien lapsuusvuosieni aikaista maailmankuvaani erilaisilla matemaattisilla ongelmilla kuten Russelin paradoksilla. Eniten pidin geometrisen topologian mysteerioista kuten Möbiuksen lehdestä jossa on vain yksi sivu ja yksi reuna. Kaikkien huimimmalta, suorstaan sadunomaiselta tuntui tieto siitä mitä tapahtuu jos kottikärrin renkaan kääntää nurinpäin venttiiliaukosta. Tosin aina näihin päiviin asti luulin, että kyse oli vain teoreettisesta kääntämisestä jota ei voisi käytännössä ollenkaan toteuttaa.

Mutta nyt se tapahtui: Se-joka-asuu-meillä-vaikkei-ole-sukua kutoi itselleen tuubin, juuri oikealla tavalla poikkiraidoitetun putken jonka päät sitten yhdistettäisiin niin että muodostuu rengas. Hieman ennen kuin tuubin lopulliseen renkaan muotoonsa saattava ompelus oli tehty loppuun asti, pyysin ja sain kääntää sen nurinpäin. Samalla todeksi osoittautui pienen lapsen maailmankuvaa järkyttänyt seikka: kun ulkopinta muuttui sisäpinnaksi, aiemmat poikkiraidat todellakin kääntyivät pitkittäisraidoiksi.

Topologi on kuulemma matemaatikko joka ei erota kahvikuppia donitsista. Siispä topologin mielestä tämä kompostissa kalanperkeillä kasvanut kurpitsakaan ei ole pingispalloa kummempi, 26-kiloisesta elopainostaan huolimatta. 
 
Minusta se on kuitenkin hiano.