Kirjoittaja
Matikanpyytäjä
Pien-Saimaalta.
Valon, veden ja
sanojen leikkiä.
Höysteinä kalavaleita.
Arkisto
2012
2011
2010
2009
2008
Kategoriat
30.04.2012 - 18:45
A vot sie karhu, miu taarai nakoma. Käy kohvil!
 |
Jukka Hakanen on luonut tämän hienon kuvauksen karjalaisuuden syvimmästä olemuksesta, se löytyy Lappeenrannasta purkuaan odottavan Tapanaisen talon päädystä.
Sen myötä toivotan kaikille heimoon katsomatta iloista, ystävällistä ja suvaitsevaista vappua
20.04.2012 - 22:35
Pappilan mummo haastoi minut hyvän mielen haasteeseen:
”Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle…”
Matikanopettajana laskin että jos kaikki Pappilan mummon haastamat viisi vastaisivat viikossa ja haastaisivat jokainen viisi uutta jotka taas vastaisivat viikossa, niin juhannuksena olisi haastevastauksia kertynyt 61 miljoonaa kappaletta. Niiden lukeminen veisi koko juhannusaaton eikä kukaan ehtisi kokolle joten jätän haastamatta ketään. Omat siunaukseni kuitenkin luettelen, ihan satunnaisessa järjestyksessä.
-
Kalastus. Talvikalastuskausi päättyi tänään kelpo saaliiseen ja nyt on lyhyen rospuuton vuoro, mutta pian alkaa kesäkalastus
- Rakkaus. Sitä ei voi ostaa mutta sen voi löytää. ”Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin" sanoi Salomo. Oikeassa oli.
- Metsä. Siellä sielu lepää.
- Usko. On hyvä kerrata sen perusteet välillä muiden kristittyjen kanssa: ”Minä uskon Jumalaan, Isään…”
- Lapset, fiksut ja mukavat lapset.
- Järvi. Kuunnella aaltojen loisketta, katsoa illalla auringonlaskua Saimaan taa. Niihin en kyllästy.
- Työ. Minulla on etuoikeus olla opettaja, saan nauttia aitojen, idealististen ja innostuneiden nuorten seurasta.
- Satavuotias talovanhus pihoineen.
- Veljeni. Vuoden kohokohtia minulle ovat ne monet yhteiset kalareissut ja –kisat.
-
Lemmikit. Koira ja kissa, molemmat kovaäänisiä ja kylän omaa rotua.
14.04.2012 - 20:46
Kevät saapui kuin saapuikin myös tänä armon vuonna sulostuttamaan mieliä ja pehmittämään jäitä. Siksi Jore ja Rellu olivat viimein nostaneet talviverkot vajan orsille odottelemaan suven suloisuutta jolloin ne laskettaisiin takaisin Saimaan syliin kesäverkoiksi muuntuneina. Saalista oli tullut vain yksi järvenelävä, mutta sitäkin mieluisempi: kaksikiloinen lahna oli itsensä pussittanut viisvitoseen niin tiukasti että toverukset päättivät kutsua sen päivällisen kunniavieraaksi. Yksi mutka kuitenkin oli matkassa.
-Kuule Jore, oivalsinpa erään huomionarvoisen seikan.
Puhuteltu kiinnostui oitis. -Niin, Rellu ystäväiseni? Kevennä sydäntäsi, sursum corda kuten latino sanoisi.
Rellu äännähti epäilevästi mutta ei sotkeutunut käännöskukkasten lillukanvarsiin vaan selitti asiansa. -Tuo pahvinen purkki, jonka tulisi sisältää jodisoitua natriumkloridia, se on tyhjä. Ihan typötyhjä. Kovin tuimaa on savulahna ilman suoloja, paitsi tietysti Pohjanmaalla jossa se nimenomaan ei ole tuimaa.
-Suolaton mies on huoleton mies, totesi Jore jokseenkin epäloogisesti, sillä juuri suolattomuushan oli huolen aiheena. Sukelsi sitten kuitenkin päätä pahkaa ruokakaapin uumeniin mutisten samalla itsekseen ”Heiska lavonen veti kuolasuormaa”. Tuskin kahtakaan kotvaa kerkesi kulua kun hän vetikin jo voitonriemuisesti hymyävän päänsä ulos.
–Päätit sitten tulla ulos kaapista, lausahti Rellu, mutta Jore ei antanut sen häiritä.
-Kas tässä, toissakesäisen suolan tähteet. Vanha suola on parempi kuin pussillinen sokeria. Tosin tämä on köntsähtänyt niin kivikovaksi suolatopaksi että vähintään sikurisakset tai sokuripihdit tarvitaan ennen kuin se lahnanhierontaan taipuu.
-Tai sitten huhmare elikkäs mortteli. Mutta ehkä saamme sen pienityksi puukonhamaralla ja leikkuulaudallakin, arveli Rellu suolapurkkia käsissään pyöritellen. –Tosin ongelmaksi koituu kuinka osaamme tätä käyttää, sillä siis näet nimittäin käyttöohjeet on painettu Turkkusen kielellä. Pan suolaa, niin tässä sanotaan.
-Vanha suola panettaa, julisti Jore.
Näin vanhoja viisauksia pahoinpidellen sekä joutavuuksia höpötellen miehet ryhtyivät suolaa puukoillaan hienontamaan. Ja auringon mennessä mailleen savupöntön alta jo levisi ilmoille kitalakea kutkutteleva tuoksu, sellainen jossa palavan koivun sekä pöntössä muhivien leppälastujen savuisiin hajuihin sekoittui lahnan valuttaman rasvan herkullinen aromi. Kaikki oli taas kerran kohdallaan kalamajalla.
Pakinaperjantai #281: Vanhan suolan nälkä
