Matikanpyytäjä
Pien-Saimaalta.
Valon, veden ja
sanojen leikkiä.
Höysteinä kalavaleita.
 |
Kerro minulle Eubulides
montako hiekanjyvää voi ratsusta poistaa
ennenkuin mies tavoittaa vain tuulta
ja kumpiko lopuksi on jalompaa
lyödä kannuksen piikit hevosen kylkiin
vai jalan tavoittaa tavoittamatonta
matkalla jonnekin tai jostain pois
Runotorstain ja valokuvatorstain haaste #232
Sydän: Anne ♥ Santala 2011
Mustavalkomaanantain haaste #101 on runohaaste:
Kattotuuletin kuulosti
vedestä lentoon nousevilta joutsenilta
Lariam-lääkkeen vaikutuksen
alaisena potilas puhuu moskiittoverkon alla
läpi yön, kysyy ja väittää vaikkapa
että maa on soikea kuin muna
Hän tietää sen todeksi
Eikä terassin puoleista seinää
voitu pitää pimeän tultua auki,
eläinten vuoksi
Tua Forsström: Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja (Teos, 2008)
Ei mikään tietenkään lapsuuskesien keltaista jahvaa voita, melkein muttei ihan liian hapokasta, pihakeinussa lauantai-iltana saunan jälkeen pillillä juotua. Mutta voi, ei maistu enää jahva samalta. Ei se maistu edes hapokkaalta, pikemminkin vain sokerilta ja pikkuisen keltaiselta esanssilta. Ihan ilkeyttään ovat reseptiä muuttaneet, ruojat.
Paljastan nyt toisen kesäillan limonaatin reseptin, sitä ei saa marketista mutta valmistus ei ole ollenkaan vaikeaa. Se maistuu aina sopivan hapokkaalle ja hedelmäisen pirskahtelevalle. Jälkimakukaan ei ole lainkaan sikarilaatikkoinen, päinvastoin mieluumminkin kirsikkaisen nektarinen. Kas näin se syntyy:
Nesteenä on mahla, tuohikourulla suoraan valkokylkisen koivut rungosta pulloon valutettu. Samainen mahla joka virtaa touko-kesäkuun vaihteessa niin väkevänä kaikkialla että se saa leikatun sisäsiistin kotikissankin mouruamaan kyläkollin lailla. (Ja usko pois, vaikuttaa se sliipattuun sisäsiistiin sisätyöntekijäänkin.) Pullon annetaan seistä yhden kauniin kesäisen päivän ajan avoimen ikkunan edessä niin kaikki parhaat e-vapaat aromivahventeet ikään kuin itsestään uuttuvat limonaatiin. Pihasyreenin huumaava tuoksu, perheenperustamisen riemuaan kaiuttava peipon liverrys, reviirikiistojaan puolivakavissaan selvittelevien harmaalokkien ja kalatiirojen keskustelu, touhukkaan kimalaisen surina, kesätuulen suhina pihapihlajan latvuksessa, uimarannalta kantautuvat ilonkiljahdukset. Vielä illansuussa pulloon luikahtaa muutama selän yli kantautuva Saimaan Valssin sävel (Lamposaaren Einari on ottanut harmonikan esiin), väkevä kalanperkeitä mullaksi muuttavan kompostin aromi sekä hieman tukkilauttaa vetävän hinaajan jurinaa. Ja sitten juuri oikealla taianomaisella hetkellä, auringon kiiruhtaessa jo yölevolle, pullo suljetaan tiukasti tammisella korkilla. Limonaati jätetään kypsymään ikkunalaudalle, siihen keskimmäisen ruudun kohdalle.
Sitten sydäntalvella, jossain nuutinpäivän ja matikankudun välimaastossa, kun kevät on niin lohduttoman kaukana ja sielu on jäätyä talven viimassa, silloin otetaan erittäinkin valitussa seurassa esiin pullo sekä pikkuruiset snapsilasit. Korkki avataan varovasti ja tilkka limonaatia kaadetaan tippaakaan läikyttämättä laseihin. Nautitaan suuta maiskutellen ja haaveellisesti hymyillen. Ei liikaa, korkeintaan pari lusikallista. Vain lääkkeeksi.
Pakinaperjantai #267
|
Aloitin bloggaamisen kolme vuotta sitten. Kuvittelin että blogini olisi täynnä kärkevää yhteiskuntakritiikkiä, ilman joutavia kuvia ja löpinöitä sanan säilällä sivaltelisin sinne tänne. Katin kontit! Poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivinen persuystäväni on kritisoinut minua pikkukivojen runojen ja kuvien takia joissa ei ole mitään sanomaa. Oikeassa on. Ei muutu maailma paremmaksi tämän vuodatuksen ansiosta ei. Minä olen kuitenkin muuttunut, ainakin vähäsen, vuorovaikutuksessa viisaan ja myötätuntoisen blogiyhteisön kanssa. Häpeilemättä napsin nyt valoa ja värejä tulvivia kuvia, jopa runoja joskus rustaan, lapsellisesti väitän maailman olevan kaunis ja lämmin paikka. Ja hyvin konkreettisesti blogi muutti elämääni silloin kun muuan merihevosista tykkäävä merenneito jostain yli ymärryksen käyvästä syystä ohjautui tänne... Kuinka iänikuisen vanha bloggaukseni juuri sillä kertaa nousikin google-haun ekalle sivulle? Alla uusinta ensimmäisestä bloggauksestani, sen myötä toivotan kaikille oikein Lämmintä Joulua.
|
 |
|
Tänäkin jouluna Herootes lähettää sotilaansa neutraloimaan Betlehemin lapsia, ovathan he potentiaalisia terroristeja, poliittisesti epäluotettavaa porukkaa. Knihti — tuo kaikkien palkkasoturien äiti — taistelee menestyksellä pahan akselia vastaan ja saa palkkioksi ristin rintaansa tai haudallensa.
Tänäkin jouluna Murjaanien kuningas maailman reunalta toivoo kaikille hyvää mutta tahtoo kuitenkin pitää yllä hyvät suhteet suurvaltaan ja on siksi hiljaa. Hurskas Mänkki pyörittelee päätään ja tähteään, maailma on jumalaton paikka.
Tänäkin jouluna majatalon portsari kertoo että motelli on täysi tai ainakin varattu maksukykyisten asiakkaiden yksityistilaisuuteen. Valitettavasti sosiaalitoimiston kupongit eivät muutenkaan kelpaa meillä. Tänäkin jouluna Joosef huokaisee syvään ja puree hammasta. Työ meni ja asunto meni eikä lapsikaan ole oma mutta älä huoli kulta, kyllä me porukalla tämäkin kestetään. Ja Marian uupuneilla kasvoilla välähtää pikainen hymyn häivähdys. Tänäkin jouluna enkeli piilottaa siipensä tuulitakin, farkkupusakan tai uniformun alle ja pakkaa Jumalan Hyvää Tahtoa pakettiin toisensa perään. Ja paimenet — teknologiayhteiskunnasta syrjäytyneet — yllättyvät iloisesti: valo on syttynyt maailmaan. Tänäkin jouluna Kolme Viisasta Miestä antaa vähästään tai paljostaan kodittomalle lapselle. Ehkä hänen elämänsä alku pakolaisleirillä on näin vähän helpompi. Tänäkin jouluna minä saan päättää mitä osaa joulukuvaelmassa esitän. |
|
