Olen nähnyt putkimiehen hymyn raikkaan koillispuhurin puhaltaessa ja ilta-auringon kullatessa järveä viimeisillä säteillään. Ihmekös tuo kun parhaista parhain kalakaverini on putkimies, tosin tyly sellainen, mutta aina kala hymynhäivän saa tylynkin miehen suupieleen nousemaan. Eikä vain häivää vaan ison kuhan noustessa Saimaan syvyyksistä kalamies, olkoonkin sitten putkimies, hymyilee kuin jakoavain. Itse asiassa luulen, etteivät putkimiehet käytä jakoavaimia vaan putkitonkeja. Mutta tuntuisi kummalliselta väittää jonkun hymyilevän kuin putkitongit. Tai kuin viemärirassi, se olisi vielä oudompaa.

Minä en ole putkimies, enkä tylykään. Kalamies kuitenkin olen, siksi pienenkin kalan tullessa hymyilen kuin pullokuonodelfiini. Puhumattakaan siitä kun verkkooni tarttui ihka oikea merihevosella ratsastava merenneito, kaskelottikin olisi kadehtinut sitä hymyä. Mutta siitä en kerro sen enempää, kell’ merenneito on, hän merenneidon kätkeköön. Pullokuonodelfiiniä olen hämärätunnin sinisinä hetkinä pohtinut ja tullut siihen tulokseen että sen leveä hymy johtuu juuri runsaasta kalasaaliista. Mistäpä muustakaan.

Hymyillään, yhdessä delfiinien ja putkimiesten kanssa. Maailma on hieno ja kaunis paikka.

 

Pakinaperjantai #255