Jos minulla olisi vyyhti sinistä lankaa…

 

Voisinpa tehdä siitä pipoon tupsun. Mutta tunnetusti tupsu heiluu päässä hupsun, enkä minä hupsu halua olla. Höntti tietysti ja höperökin mutta hupsu, ei nyt sentään. Siis ei sinistä tupsua.

 

Haluaisin kovin virkata siitä onnen sinilinnun. Onnen sinilintu yöpöydällä antaa rauhallisen yölevon ja suloiset unet. Ainoa ongelma on, että olen tyystin unohtanut kuinka virkataan. Ketjusilmukka vielä onnistuisi mutta ei siitä lintua synny, ei millään. Siis ei onnen sinilintuakaan.

 

Ilman muuta voisin sitoa siitä rusetin pikkurilliin tai jopa suomensottiin. Kun sitten sinisen hetken koittaessa katsoisin sitä, niin muistaisin ajatella sinisiä ajatuksia. Tosin ajattelen joka ilta niitä joka tapauksessa. Hukkaan menisi sininen rusetti.

 

Kovin sinivihertävää olisi punoa siitä sydän kierrätysöljylamppuun. Itse lampun tekisin rypsiöljyllä täytetystä jallupullosta. Pullonkorkkiin painaisin morankärjellä juuri sen kokoisen reiän että sydän mahtuu siitä läpi. Tosin tuollainen lamppu tuottaa käryä paljon enemmin kuin valoa. Ehkä siis on parasta hylätä jallupullolamppu ja ostaa kolmen euron myrskylyhty paikallisesta tukkimiehestä. Ei ole tarpeen sinilankasydän.

 

Kun joutuu labyrinttiin, on tärkeää pitää mukana lankakerä. Sarvijaakon sokkelo on tunnetusti ihan pimeä, siksi kaikenlaiset neonvärit menevät siellä ihan hukkaan, eivät ne näy kuitenkaan. Sininen lanka välttää oikein hyvin. Kuitenkin meilläpäin on vain jatulintarhoja ja niistä osaa pois langattakin. Hätätilanteessa voi jopa loikkia kivijonojen yli. Ei tarvita siihen sinistä lankaa.

 

Jäljelle jää vielä yksi käyttötapa. Tämän tarinan punainen lanka on ihan kadoksissa. Oikeastaan en edes sen alkupäätä koskaan löytänyt. Siksi korvasin sen viidellä sinisellä langanpätkällä. Kiitos ja anteeksi.

 

Vastaus tarinamaanantain aiheeseen 72: sininen lanka.