Nyt ne ovat saapuneet Murheistenrantaan. Ei, en tarkoita varhain kevähällä Suomeen lentävää leivoa joka sitten aamun kiuruna soittaa kirkkaudessa. En myöskään peippoa tekemässä pesäänsä koivun oksaan korkealle. Kalalokkiparvi meille kevään tuo.

Ensimmäiset tiedustelijat tulivat viikko sitten, totesivat että järvi on tukevassa jäässä lossin sulaa lukuunottamatta, mutta evästä kuitenkin löytyy. Pilkkiavantojen vierillä riittää pikkkuahventa ja -särkeä, niillä pärjää kyllä avovettä odotellessa. Tänään sitten tuli koko parvi, parikymmentä paluumuuttajaa.

Varisparvi taas oli viettänyt talvensä Kukkuroinmäen jätekeskuksen ruokapöytien ääressä muutaman kilometrin päässä, mutta nyt niillekin tuli kiire rantaan käymään lokkien kanssa reviirineuvotteluja. Isolla joukolla ne neuvottelivat, äänekkäästi ja jossain määrin väkivaltaisestikin. Sinänsä ihan turhaan, lopputulos on kuitenkin sama kuin joka vuosi: Murheistenranta ja Ukkoluoto mäntyineen kuuluvat variksille, kaljut Kaijaluodot ja siitä Lamposaareen päin taas on lokkien aluetta. Sydänkesällä ruokaa on riittävästi kaikille, silloin rajoista voidaan vähän joustaakin kunhan naapurin pesät jätetään rauhaan.