Ihan kelvollisista kalasaaliista huolimatta tämä talvi on sujunut tähän asti hiukan apeissa tunnelmissa.Tammikuun alkupuolella sauna-ja verkkoavannoista puski esiin harmaata öljyä. Ehkä joku kanavasta tullut tai menevä laiva oli Hakalinrannassa tyhjentänyt pilssinsä tai painolastivetensä ja mukaan oli tullut muutama sata litra raskasta polttoöljyä. Toki Kaukaskin kävi mielessä mahdollisena syypäänä, samoin läheinen Saimaaseen vetensä työntävä sadevesiviemäri. Seuravalla viikolla öljy vähitellen katosi, virtaukset veivät sen kai Päihänniemenselälle. 


 

Sauna-avanto, päätin jättää uinnin väliin.

 

Tällä viikolla taas huomasin, että saimme tänne itäpuolelle maistiaisia läntistä Pien-Saimaata vaivaavasta levästä. On aika mielenkiintoista ettei kesällä eikä syksyllä täällä juuri levää näkynyt, vaikka Sunisenselällä on ollut aivan katastrofaalinen levätilanne elokuusta saakka. Nyt kuitenkin verkot ovat sen verran leväisiä että täytyy kai seuraavalla suojakelillä ottaa ne jata kerrallaan pestäväksi.

 

Kuitenkin lopuksi, Topeliaanisessa hengessä ja kevättä odotellessa:

 

Syksy tulee, rannat kellastuvat, Saima käypi valkeissa aalloissa myrskyn edessä. Jonkun ajan perästä on kaikki jäässä, lumi painaa kuusen lehviä ja sininen vesi on valkeana jäänä.

 

Mutta havumetsät seisovat vielä viheriöinä, juurikuin toivona kuoleman keskellä, ja matkustaja turkissaan katsoo suurelle valkoiselle jääselälle ja kuuntelee, eikö hän kohta kuulisi ensimmäisen leivojen laulavan. Hän ajattelee kevättä, kun Saima on jälleen sinisenä, kun sen kuvastava pinta on jälleen kiilloitettuna ja raami ympärillä on jälleen pehmeänä hienosta hämärtävästä verhosta, joka riippuu kuusien latvoissa.