Taannoin — keskellä kukkeinta kesää —  kuljeskelin muuan eteläsuomalaisen pääkaupungin katuja eteläisen ja läntisen sataman välimaastossa. Aurinko paistoi ja oli oikein leppoisaa. Huomasin että tyylikäs vanha pariskunta käveli lähelläni sitä puolimetristä kaistaa joka on varattu polkupyörille. Saman huomasi myös se natiivi joka polki neljääkymppiä Ullanlinnan suunnasta, hän kiihdytti vauhtia entisestään ja samalla avasi keskustelun vanhan parin kanssa toteamalla kohteliaasti "PAINUKAA H****TTIIN!!". Alkuasukkaaksi päättelin myös harmaantuneen herran, koska alle 0,2 sekunnin reagointiajalla hän vastasi samalla volyymilla "Haista sinä paska!".

 

Mikä sai aikaan tämän alle viisi sekuntia kestäneen mutta sitäkin kiivaamman reviiritaistelun? Oliko pyöräilijällä tulenpalava kiire vaimon synnytykseen? Eikä vanhaherra  tiennyt että käveli väärää kaistaa? Vai enkö karjalaispoikana vain ymmärtänyt Tsadilaista smalltalkkia? 

Ehkä nämä kelpo miehet olikin luotu patikoimaan polkua vaaralta toiselle, uistelemaan illasta aamuun kirveellä tapettavia kuhia, kuulemaan kuikan huutoa, näkemään revontulet pimeällä pohjoistaivaalla. Kenties heidät oli repäissyt kotikonnuiltaan työkkärin, vaimon tai glorialehden mahtikäsky. Ehkä heidän sieluillaan ei ollut tilaa hengittää?