-Katsos, Reinohan se siinä. Kuinka olet voinut?

-Päivää, Ilmari-vaari. Tämä sinkkuelämä on rankkaa, eilenkin terassilla vonkasin kolme tuntia ihan turhaan, yksin sain mennä nukkumaan.

-Mutta minä jo 14-vuotiaana olin aika vonkamies Lieksan seudulla, vapusta lokakuulle vonkasin joka päivä aamukuudesta iltakymmeneen.

-Aika nuorena aloititte, mahtoiko vonkaus tuottaaa tulosta?

-Illalla aina aukeni jätkäpojan taivas kun emäntä raotti elämänluukkua.

-Vai vähän raotti?

-Niin, sitten seuraavana kesänähän minä pääsinkin jo kaatomieheksi. Siinä kuules iltaisin ritsillä kissa kehräsi kun minä pistelin viilaten.

-Ohhoh, jo viisitoistakesäisenä. Ettette vain vähän liioittele?

-No en sitten yhtään. Ja puuta kaatui kuin heinää.

-Jaa, kai niitä voi puiksikin sanoa…

-Niin ja sitten kuusitoistakesäisenä olinkin jo ihan maakunnan kuulu kankimies. Joka yö oli lämmikkeenä uusi rakovalkea.

-Krhm, rakovalkeapa tietysti. Ja joka yö vielä uusi…

-Kyllä vain, ja päivät jytyytin menemään kolmimetrisellä kangella.

-Kolmimetrisellä! No nyt vaarin jutut menevät ihan mahdottomiksi, hävetkää nyt vähän, vanha ihminen. Muistakaa että tämä on perheblogi.

-Mitä sinä Reino nyt höpiset, mitä lasten korviin sopimatonta minun muistoissani Lieksajoen uitoista nyt on?

Vastaus pakinaperjantain haasteeseen 138: kosketusta vonkaamassa. Suomennokset Ilmari-vaarin uittosanastoon löytyvät Kauko Huotarin kotisivuilta.