Mirva-Elsa Merivalas oli kyllästynyt. Ei mieheensä, luoja paratkoon, Sam Valeri kyllä hänelle kelpasi. Mutta muuten elämä meren syvyyksissä oli aina sitä samaa. Iänikuinen planktonpuuro ällötti ja suolaveteen tehdyt drinksut maistuivat kaikki samalta, levänhajuisessa vedessä kylpeminenkään ei tehnyt oikeutta Mirva-Elsan hienolle hipiälle. Siksi hän riemastui kovin kun voitti naistenlehden lukijakilpailusta muuttumisleikin kahdelle.

"Kuulehan ukkoseni," virkkoi Mirva-Elsa. "nyt meille alkaa uusi elämä." Eikä se Samia haitannut, hän oli nykyaikainen, ennakkoluuloton mies, juuri sellainen kuin miehen pitää naistenlehtien mielestä ollakin. Niinpä kampaajan virkaa hoitava miekkakala, kosmetologitursas ja vaatturirapu saivat vapaat kädet.
 
Kun muuttumisleikki oli ohi, ei pariskuntaa ollut tuntea.  Huulet oli maalattu ja evät rajattu, eivät hetulat roikkuneet eivätkä hengitysaukon reunat lerpattaneet. Valaiden uuden ulkoasun kruunasi verkkosukka Mirva-Elsan pyrstössä ja Samin päässä oleva muhkea stetson. Sam Valeri katseli kuvajaistaan hetken paikalle uponneen saksalaisen sukellusveneen rungosta ja loihe lausumaan: "Kuulehan kultaseni. Oikeastaan tällainen habitus menee hukkaan täällä meren pimeissä syvyyksissä, lähdetään maalle. Minä voisin vaihtaa nimenikin, olen aina halunnut olla maavalas Al Vasama, öljypohatta Dallasista." "Oiva tuuma", vastasi siihen Mirva-Elsa. "Minä olen sitten myöskin maavalas, sinun mukanasi kulkeva yksityissihteeri Ms. A Alava."
  
Kun pariskunta sitten nousi maalle Ruissalossa ja asteli tuoretta kulttuuripääkaupunkiuttaan juhlivaan Turkuun, ei kukaan ei kukaan osannut ollenkaan epäillä heidän henkilöllisyyttään. Kaupunginisät ottivat heidät vastaan niinkuin texasilaiset öljyporhot konsanaan ja järjestivät oitis raatihuoneelle cocktail-tilaisuuden. Siitä alkoi valaiden ikimuistoinen kesä, jonka aikana he tulevat tutustumaan kauniin isänmaamme moninaisiin kesärientoihin ympäri Suomenniemen, mutta niistä ehkä kuulemme lisää myöhemmin.
 
Pakinaperjantai #232: maavalas