Ravustajan nuotio alkoi hiipua. Merrat olivat vedessä, elokuinen ilta hämärtyi hitaasti. Aurinko oli mennyt mailleen ja kuu nousi taivaalle. Ravustaja oikaisi kyljelleen rantakalliolle levittämälleen telttapatjalle, illan rauhan ja ehkä eväspullonkin aiheuttama raukeus levisi hitaasti jäseniin.

 

Äkkiä tuuli virisi, vai oliko se tuuli? Vesi oli aivan tyyni mutta kuulosti kuin miljoona haapaa olisi havisuttanut lehtiään yhtaikaa, lähes äänettömästi ja oudolla rytmillä. Tai kuin maailman suurimmat urut olisivat soineet fuugaa niin matalalta että sen pikemmin tunsi kuin kuuli. Ravustajasta tuntui äkkiä samalta kuin pikkulapsena, kun illalla väsytti ja itketti ja äiti otti syliin ja heijasi uneen.

 

Ravustaja sulki silmänsä ja kuunteli, hän kuuli tai ehkä vain kuvitteli huminan muodostavan sanoja: ”Kas, Luna. Hauska nähdä sinuakin joskus.”

 

Kuin vastauksena jostain avaruudesta tuntui kaikuvan ääni. Se oli ylimaallisen kaunis, kirkas ja heleä, kuin satatuhatta hopeatiukua olisi helissyt yhtaikaa. Se oli ääni jonka kutsusta mies jättäisi empimättä kaikki, kulkisi läpi soiden ja aavikoiden syömättä ja juomatta. Ravustaja värisi. Ääni ei kuitenkaan puhunut hänelle vaan vastasi huminalle: ”Moikka, isosisko. Kuinka pyyhkii?”

 

”Täällä minä olen taas päivän lapsiani hoitanut, ruokkinut ja vahtinut. Ja nyt kun he nukkuvat viimein viattoman unta, suvaitsee neiti saapua.”

 

Helinä tuntui vähenevän ja ääneen tuli pronssinen, jotenkin kylmä sävy.

 

”Itsepä olet lapsesi tehnyt, mitä siinä kitiset. Minun piti nukkua päivä kun viime yönä oli sokkotreffit Aamutähden pojan kanssa. Se nuorimies vasta osaa tanssia.”

 

”Kyllä sinun on jo aika oppia kantamaan vastuuta, huomenna saat jäädä lastenvahdiksi.”

 

”Älä luulekaan. Mitäs päätit ryhtyä teiniäidiksi, hoida itse kakarasi. Ja nuo niin sanotut lapsesi, nehän ovat kuin syöpäläisiä, katso nyt vähän itseäsi. Luvalla sanottuna näytät aika räjähtäneeltä, etten sanoisi saastaiselta.”

 

”Noin ei puhuta minulle, kaiken elollisen äidille ja isosiskollesi! Nyt et lähde mihinkään, haluan nähdä kasvosi. Saat odotella siinä aamuun niin Isä Aurinkoinen pitää sinulle pienen puhutteluun”.

 

”Mollukkavaarin jutut nyt tiedetään, se on aina niin täynnä omaa loistoaan. Vai haluat sinä nähdä kasvoni? No katso sitten kunnolla, tässä sinulle kaksi poskea yhtaikaa.”

 

Vesi, ilma ja kalliokin kohahtivat. Ravustaja avasi silmänsä ja katsoi kuutamoon mutta katse tuntui harittavan. Silmät painuivat umpeen ja hän vaipui uneen.

1258761537_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun ravustaja aamulla avasi silmänsä, lämmitti Isä Aurinkoinen suloisesti kaikkia maailmanlapsia. Hän huomasi eväspullon tyhjäksi ja ravisteli hetken päätään kuin karistakseen oudon unen muistot pois, sitten vääntäytyi ylös ja ryhtyi tekemään kahvitulia.

 

Vastaus pakinaperjantain 156. haasteeseen.