1258055682_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kutuharju antoi  minulle tämän tunnustuksen ja sen mukana seuraavan haasteen, tässä haasteen säännöt:
 
1. Laita tunnustus blogiisi
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti
 
Haaste on liikkunut aika kauan  ja tavoittanut jo leijonanosan bloggaajista, siksi en sille yritä uusia uhreja löytää

 
Oli hämärä helmikuinen keskiviikkoilta ja Mauri Made oli saapunut tavalliseen tapaan avannolle oppia saamaan. Luonnontiedon tunti oli juuri käynnistynyt ja luennoin parhaaseen matikanopettajatyyliin: Aisteja on yhteensä viisi. Niistä tärkein on näkö, sitä ilman on äärimmäisen vaikeaa tulla toimeen. Värinäköä tarvitaan maailman kauneuden havaitsemiseen, mitä olisi auringonlasku ilman sinipunaisia vivahteita.  Väreistä kertoessani huomasin Maurin hiukan kohottavan kulmasuomuaan mutten antanut sen häiritä vaan jatkoin.
 
Kuulo on seuraavaksi tärkein aisteista, se auttaa erityisesti välttämään vaaroja. Kehittyneimmillä lajeilla kuten matikanopettajilla on huomattavan suuret korvat, siitä seuraa automaattisesti erityisen tarkka kuulo. Tässä kohti olin kuulevinani muminaa tyyliin ”ei kuulemiseen korvia tarvita” mutta saatoin toki kuulla väärin.
 
Luento jatkui: Tuntoaisti on jokseenkin turhanpäiväinen, siitä seuraa yleensä vain kipua ja muita harmeja. Toki inhimillinen kosketus tuottaa myös nautintoa ja siten rikastuttaa elämää. ”Kalalle inhimillisestä kosketuksesta ei yleensä seuraa mitään hyvää!” tokaisi Mauri väliin mutta en sitä kurittomuudesta nuhdellut vaan jätin kommentin omaan arvoonsa.
 
Hajuaistia ei sovi unohtaa, sen avulla pystyy suunnistamaan erehtymättömästi kalavaatteiden luo pimeässä kömminässä. Hajuaisti on sitä tarkempi mitä suurempi klyyvari. Matikanopettajilla se on koko lailla hyvä, sille pärjäävät vain norsu, hevonen ja pystykorva. Nyt Mauri näytti aika närkästyneeltä. Se ei malttanut viitata vaan kiljaisi "Kalojen hajuaisti toimii oikein hyvin ilman kärsääkin!" Annoin sen jäädä luuloonsa enkä viitsinyt käydä kiistelemään nenättömän eläinraukan kanssa.
 
Nyt onkin jäljellä enää yksi aisti: maku. Nyt Mauri huusi suoraa huutoa: ”Tuo nyt on ihan puppua! Unohdit aisteista hienoimman ja tärkeimmän!” Minä yritin palauttaa järjestyksen avannolle mutta turhaan. Mauri kiljui: ”Pidä kuule opettaja kerrankin vähän aikaa suusi kiinni niin minä kerron sinulle kylkiviiva-aistista.”
 
Äimistyin niin etten saanut sanaa suustani ja Mauri jatkoi:
”Jalon vesieläimen kuten mateen tuntee siitä että hienosti muotoillun anatomiansa ansiosta sillä on erinomaisen pitkä kylkiviiva. Sillä se aistii veden virtaukset, paine-erot ja jopa vedenalaiset äänet. Saalistuksessa se auttaa reagoimaan pakenevan saaliin liikkeisiin, tai saalistajan liikkeisiin jos omalle kohdalle sattuu saaliin rooli. Ei ole mitään sen hienompaa kuin aistia koko kylkiviivansa pituudelta syysmyrskyn tyrskyt tai kevään viimeisten jäälauttojen keskinäiset gladiaattoritaistelut. Vaikka joutuisi luopumaan kaikista muista aisteista, tuntee silti elävänsä elämisen arvoista elämää niin kauan kuin kylkiviiva-aisti on tallella. Mutta jos menettää sen, voi yhtä hyvin päättää turhat ja surkeat päivänsä riimuverkossa.”
 
Oppitunti on päättynyt, mutisin hiljaa ja raahustin rantaan. En voinut olla miettimättä miltä tuntuisi ratsastaa tyrskyn selässä ja tuntea koko kylkiviivansa pituudelta…