Seuraavalla viikolla Kerman ei nukkunut kovin hyvin. Hän ei ainakaan tietääksensä nähnyt enää painajaisia, mutta aamuisin hän heräsi tunkkainen maku suussaan. Välillä hän heräämisen hetkenä oli kuulevinaan äänen sanovan ”minä kyllä tiedän”, joskus taas ”näin on aina tehty”. Mutta useimmiten hänestä tuntui kuin joku olisi hänen omalla äänellään valittanut ”sateenkaari ei ole väri”.
 
Työstään hän oli aina nauttinut, mutta nyt se tuntui jotenkin laimealta. Punamulta näytti enemmin multaiselle kuin punaiselle ja ultramariini tuntui lähinnä harmaalta. Ja se pensselirivi jonka hän joka ilta tärpättipesun jälkeen jätti kalupakkiinsa varret vasemmalle ja harjakset oikealle seuraavaa päivää odottamaan tuntui jotenkin ärsyttävän suoralta. Torstai-iltana hän päivällisen jälkeen kävi ihan tarkoituksella kääntämässä yhden pensselin varren oikealle, mutta sitten kuitenkin palautti sen oikeaan asentoonsa.
 
Sunnuntai-iltapäivänä Kerman asettui päiväunien sijaan tuvan pöydän ääreen ja katseli harmaan portin läpi maantielle. Ensin maanteitä pitkin hyppeli iloinen pikkupoika, maalarimestarin mökin kohdalla poju vilkaisi arasti pihaan päin ja pinkaisi juoksuun. Näytti kuin sinitaivas olisi samalla hetkellä kadottanut osan sinistään mutta ehkä näkö vain teki tepposet. Seuraavaksi tietä kulki vanha nainen. Juuri Kermanin portin kohdalla mummo veti huivin leuan alta tiukkaan solmuun ja siirtyi köpöttelemään toiselle puolelle tietä. Auringonpaiste tuntui muuttuneen jotenkin kalpeammaksi. Kermania puistatti.
 
Hän ei enää nähnyt porttia eikä tietä, hän istui ja ajatteli. Niitä risteyksiä joista hän oli jatkanut suoraan, niitä portteja joista hän ei ollut käynyt. Lupausten maata jonka hän ensin oli kadottanut ja sitten lakannut sitä etsimästä ja siihen edes uskomasta.
 
Lopulta, ilta-auringon jo heitellessä viime säteitään, hän nousi ja marssi aitalle. Ukkelia ei aitalla näkynyt, ei hän oikeastaan ollut niin kuvitellutkaan mutta tunsi kuitenkin olonsa hiukan pettyneeksi. Mutta jotain aitan verannalla oli, suuri maalipönttö. Ja pöntön päällä siankarvainen pensseli, jonka varsi oli ihan vino. Kerman henkäisi syvään ja teki päätöksensä. Hän raahasi pöntön sekä pensselin portin eteen. Sitten hän väänsi puutikulla pöntön auki, kastoi pensselin maaliin ja ryhtyi määrätietoisesti sutimaan portin pieliä.
 
Sateenkaaren värillä.
 
Pakinaperjantain haaste #176: vino pensseli