Keväällä sijoitin aimo rahasumman kaksihuoneiseen ihmekatiskaan, ja onhan sellainen toki hintansa väärti. Oli se laatupeli myös Matti Matikan mielestä. Kas näin se kävi:

 

Kun menin tyhjentämään katiskaa, oli sen peräkamarissa ämpärillinen pikkuahvenia sekä made, surkea puolikiloinen matikanluiru. Kaikki turskakalojen ystävät tietävät että ne ovat herkullisia mutta puolikiloisessa on vain iso pää ja ruotoinen pyrstö, siis ei mitään syötävää. Mateella oli vatsa aivan nelikulmaisen pinkeänä, se oli ahtanut sinne puolet painostaan pikkuahvenia. Sieltä se katseli minua iloisesti ja kirkkain silmin, halusi selvästi kertoa löytäneensä niin hyvän apajan että kalaa riittäisi minullekin.

 

Kala oli selvästi Matin näköinen, siis nimesin sen Matti Matikaksi. Otin sen käteeni ja puhuin kuin mies miehelle. Kerroin sille muinaisen Väkevä-Matin urotöistä ja kerroin että silläkin voi olla uljas sankarintie edessään. Ensin pitäisi kuitenkin kasvaa isoksi, eikä siinä touhussa pyydyksiin meneminen auttaisi yhtään. Kun kuvailin sille pyydykseen joutuneen kalan kohtaloa ihmispöydässä, näytti se järkyttyneeltä. Sitten se vatsaevän heilautuksella lupasi että pysyy vastedes kaukana katiskoista. Niinpä päästin sen veteen; se lähti uimaan selälle huiskuttaen pyrstöllään hyvästiksi.

 

Kahden päivän päästä menin taas katiskalle ja mitä näinkään! Matti oli nyt katiskan porstuassa, samannäköisenä kuin lunttauksesta yllätetty ammattikoululainen. Vatsa oli entistä pinkeämpi, se ei näköjään ollut pystynyt vastustamaan valmiiksi katetun ruokapöydän houkutusta.

 

Vaihdoin taktiikkaa, nyt puhuin matikalle kuin matikanopettaja vain osaa. Kerroin sille että Saimaassa on satoja vesihehtaareja ja kymmeniätuhansia ahvenenpoikasia jokaista katiskaa kohti, kyllä sieltä herkkuja mateenpojalle löytyy katiskojen ulkopuoleltakin. Lopuksi lausuin sille sananlaskuja, erityisesti sellaisia joissa puhutaan ahneen lopusta. Matti näytti vakuuttuneelta ja katuvaiselta joten päästin sen taas järveen.

 

Taas kahden päivän päästä menin optimismin vallassa katiskalle. Mutta siellähän Matti jälleen oli, selällään makoili katiskan pohjalla, röyhtäili ja vatsaevillään hiveli pömppöä mahaansa.

 

Eihän Matti hääppöinen kala ollut, eikä kovin älykäs, mutta antoi se hiukkasen makua kalasopan liemeen.

 

Vastaus pakinaperjantain 142. haasteeseen: Kalansaalis