Koulussa opiskellaan elämää varten, opetushallituksen tiukan valvonnan alla. Pikku-Kallen sanoin "koulusa opilaat opivat ja opetajat opetavat ja vituilevat”. Opetajahan tekee rahasta mitä käsketään, sitä kuusta kuuleminen joka Hakaniemessä kasvaa. Minulle se hyvin sopii, kaikki on niiden syytä tai – joskus harvoin kun hyvin käy - minun ansiotani.

          \_/
       --(_)--  .
         / \   /_\
               |Q|
         .-----' '-----.                            __
        /____[SCHOOL]___\                          ()))
         | [] .-.-. [] |                          (((())
  .......|____|_|_|____|............................)(...
 
Minä astuin ohdakkeiselle opintielle kun peruskoulu syntyi. Meille kummeille annettiin lahjaksi joukko-oppi alkioineen, eikä siihen post-taistolaiseen aikaan kyse ollut Santerista. Jo lukioon ehtinyt veljeni vielä löi lisää vettä myllyyn opettamalla viattomalle piltille Russelin paradoksin, se oli häijyä. Siitä asti olen yrittänyt poisoppia nuo naiivin joukko-opin turhuudet, leikkaukset, osajoukot ja unionit mutta ei auta. Siellä ne ovat otsalohkossa, vievät mokomat tilan kaikelta oikeasti tärkeältä. Ei siis ole hääppöiset eväät elämässä oppimiseen minulla. Tosin kohtalotovereitakin näyttää olevan, ainakin Mm:llä on joukko-opin termit hallussa.
 
Elämänikäinen oppiminen on yksi tämän ajan suurista mantroista. Siis elon tiellä Elon laskuoppia. Mutta mitä varten elämässä ylipäätänsä opitaan? Lisäelämää? Iltakoulua? Kuolemaa? Jos ei opi niin saako ehdot? Voisihan olla mukavaakin jos viidenkymmenen vuoden päästä Suuren Opettajan ääni sanoisi ”Huono-oppinen jukuri olet, lätkäistään kymmenen vuotta lisää”. 
 
Sen olen ainakin huomannut että kun opettaa matikkaa niin opi ei kumpainenkaan, kala eikä inehmo. Syyksi luulen että molemmilla on pää kuin Haminan kaupunki. Iso ja pyöreä. 
 
 
Pakinaperjantain 181. haaste 
 
ASCII-taide sivulta Ascii Art Dictionary