Pääsenpä rantaan ruohikkoiseen, kävelen niemen päihin
kuuntelemaan miten aallon kylki paasille loiskahtaa,
uppoan kaikessa-olemiseen ja suvisen illan säihin
niin kuin happoon kirkkaaseen, joka liuottaa mun saa, 
 
katselen kuinka illan rusko maalaa väkevöitään.
Otan sen hetken vastaan niin kuin antaisin, en sais,
niin kuin ruoko, tuulahdukseen heräten kesken öitään,
viittaisi hiukan lehdellään, ja taasen nukahtais. 
 
-hellaakoski-