Unelmasta ei oikein uskalla puhua ääneen. Sanat latistaisivat sen, muuttaisivat lapselliseksi, itsekkääksi, naurettavaksikin. Kuinka ilkeäisi sanoa unelmoivansa isosta kuhasta kun toinen unelmoi maailmanrauhasta. Tai sapattivuodesta kun kaksisataatuhatta unelmoi työstä. Puhtaasta järvestä kun miljardi unelmoi juomavedestä. Unelman onnesta on iskelmänikkari kalunnut kuin kanankoiven, rakkaudesta puhumattakaan.

Se elää kuitenkin, unelma. Ehkä onkin parasta säilyttää se visusti, joskus salaa ihan pikaisesti sitä ajatella, hiukan hymyillä, hyräilläkin. Sisäänpäin.

Tarinamaantain 71. aihe: Unelmia