03.09.2009 - 22:55

                                                              

Koneiston ratasta, rahisevaa

joskus houkuttelee eläimellisyys.

 

Kai jumalinenkin saattaisi olla,

tai maailmanparantaja intomielinen.

 

Kun vain muistaisi

olla ihmisiksi.

 

 

Runotorstain haaste 138: inhimillinen

Arjaanneli kirjoitti 04.09.2009 - 00:11
Minua houkuttelee kovasti tuo eläimellisyys!
Aitoja tunteita ilman vilpin häivää.Intohimon pauketta vailla estoja.Jumalisena olisi liikaa puuhaa, ja koko ajan sais olla vakuuttelemassa kuolevaisille paremmuuttaan, ja olla olevinaan kiinnostunnu, kun yrittävät lepytellä kaikenmaaliman vippaskonsteilla.
Ihmisiksiolemista en pidä aina ihan tavoiteltavana tilana. Ihminen kun on jotenkin mokannu niin monta jutskaa, että pistää funtsimaan tuon hommelin mielekkyyttä ja tolaa.
Runosi oli kovasti tänpään mieleen!
utukka kirjoitti 04.09.2009 - 04:04
Jostakin on aikojen saatossa varsinkin kirkon ukkojen mieleen istunut, että seksi ja synnyttäminen ovat syntejä ja eläimellisiä toimia, eivätkä näin ollen ihmisyyden hyviä puolia - inhimillisiä. Mutta kappas vuah, intohimo on tärkeä lajin säilyttäjä plus varsinkin nykyisin huvittelumuoto. Viime mainittu todella inhimillistä, sillä eläimet eivät pelkästään huvikseen . . . Kun vaan muistaa olla ihmisiks. Hyvin sanottu, Demetrius.
H. M. Juhani Hämeenjussi kirjoitti 04.09.2009 - 09:45
Daytonin apinajuttu:
http://www.youtube.com/watch?v=1nBEiCvqlGE&feature=channel_page
Demetrius kirjoitti 04.09.2009 - 13:10
Arjaanneli. Robottimaisuutta en tavoittele mutta kannatan lämpimästi niin eläimellisyyttä, jumalisuutta kuin idealismiakin. Ihmisyyttä unohtamatta.

Utukka. Olen kasvanut uskonnollisesa yhteisössä jossa ihmisyys tahtoi joskus jäädä jumalisuuden jalkoihin, siksi nämä pohdinnat ovat minulle tärkeitä.

HMJH. Heh. Jäin muuten runon rustattuani pohtimaan, pitäisikö lähteenä tai ainakin innoittajana mainita mietelauseesi, joskus on vaikea tietää ajatteleeko omia vai viisaampien ajatuksia. Mainio aforismi kauniine kuvineen joka tapauksessa.

helanes kirjoitti 04.09.2009 - 16:05
Kun en muuta keksi, lainaan: hyvä ihmiseksi. Siksi.
Tyly Duunari kirjoitti 04.09.2009 - 20:05
Miksi, siksi, ihmisiksi. Kun oppis oleen MIES, Aviomies-ja isä! Siinä vaatimaton tavotteeni. Kijottaapi mies jonka rattaistossa rahisee jo kuntoutukseen oikeuttavan määrän.
Uuna kirjoitti 04.09.2009 - 22:07
Nivelissä natisee ja niskassa ratisee, mutta ihmisiksi on parasta olla. Muuten tulee paha mieli itselle ja toiselle.
Hyviä säkeitä ja tärkeitä mietteitä :-)
Demetrius kirjoitti 04.09.2009 - 23:22
Hyvin lainattu, Helanes.

Tyly. Kun mies lähtee kuntoutukseen, seuraako siitä että mieskunto paranee? Kysyy nimimerkki asiasta kiinnostunut.

Uuna. Kuulemma nivelten natina on sen merkki että ne vielä liikkuvat =)
arleena kirjoitti 04.09.2009 - 23:44
Inhimmillinen ihminen jumalinen ja intomielinen maailmanparantaja.
Kyllä kaikki tämä voi onnistua.
Demetrius kirjoitti 05.09.2009 - 00:24
Arleena. Niin voikin. Mutta jos se kuitenkin epäonnistuu niin onhan sekin aika inhimillistä.
Oopee kirjoitti 05.09.2009 - 07:21
Ei ole aina helppoa ihmisen olla ihmisiksi. :)
Marjattah kirjoitti 05.09.2009 - 08:50
Kuvan ja runon rinnastus toimii nerokkaasti, (1+1)= >2 (hm, meniköhän tuo kaava oikein...?)
aimarii kirjoitti 05.09.2009 - 14:17
Kun ollaan ihmisiksi - aidosti, ilman kieroiluja, niin silloin ollaan inhimillisiä.
Demetrius kirjoitti 05.09.2009 - 16:24
Ei ole ei, Oopee.

Marjattah. Pelkäsin jo ettei kukaan huomioi kuvaa, vaikka se on puoli tarinaa. Katso: ihminen.

Aimarii. Juuri niin.
tienpäällä kirjoitti 05.09.2009 - 19:05
Jaa, teillä on siellä talvi jo?
Isä aina evästi viimeiseen saakka meitä lapsiaan olemaan ihmisiksi. Jotenkin jäi vain pahasti epäselväksi, että mitähän se oikein tarkoittaa. Noin niinkuin todella ja loppujen lopuksi ja oikeasti.
Kutuharju kirjoitti 05.09.2009 - 22:40
Ecco homo. Kyllä minä ensin katsoin. Etukenoa ja hartautta, ja inhimillisyyttä.
isopeikko kirjoitti 06.09.2009 - 10:52
ihmi, siksi...

koska ei oikeasti ole vaihtoehtoja.
Demetrius kirjoitti 06.09.2009 - 13:16
Tienpäällä. Joo, aikaisessa on tänä vuonna =) Kun lapsia komennetaan ihmisiksi olemaan niin useimmiten kai tarkoitetaan että pitää olla hiljaa ja siivosti, ehkei se kuitenkaan ole ihmisyyden ydin.

Niitä kaikkia, Kutuharju.

Peikko. Ei niin. Ja jos ei itse sitä muista niin on eksyksissä.
Tyly Duunari kirjoitti 06.09.2009 - 16:25
:D
Demetrius,mieskunnon paranemiseen osaan ottaa kantaa vasta kahen eka kuntoutusjakson jälkeen.Ja sillonkin voinet kysyy sitä miu rouvalta, iha miu luvalla.
Sokea kana kirjoitti 06.09.2009 - 19:59
Tuo muistamisen korostaminen on aika inhimillinen lievennys - näin dementikon näkökulmasta.
Demetrius kirjoitti 06.09.2009 - 21:04
Selvä juttu, Tyly. Palaan sitten asiaan.

Skana. Kirjoitin ensi "kun vain osaisi..." mutta vaihdoin sen muistamiseen kun ajattelin että kyse on enemmin halusta kuin taidosta. Mutta tosiaan tuo antaa dementikoille erivapauden, olisihan sitä ihmisiksi jos vain muistaisi miten =)
anturi kirjoitti 07.09.2009 - 07:09
Ei sitten porata, vaikka ihmisiksi olo on joskus haikeaa.
Lastu kirjoitti 07.09.2009 - 21:08
Pitääköhän sitä eläimenä ollessaan olla ihmisiksi. Siis ihmisen, siis eläimenä. Minä vaan kysyn.

Runo on mielettömän hyvä. Ihmisestä on kysymys. Ja eläimellisyydestä. Ihmisen. jatkuu... olotila... kehää kiertää
Demetrius kirjoitti 08.09.2009 - 15:08
Anturi. Kairan kiertäjä on kunnon erämies, se ei turhia poraa.

Lastu. Tarviiko olla ihmisiksi jos ei taho? Kai valinnanvapaus ja sen miettiminenkin on inhimillisyyttä.
Oh-show-tah Hoi-ne-ne kirjoitti 09.09.2009 - 09:14
Ollaan inimisiksi, eläimellisesti.
John kirjoitti 09.09.2009 - 09:58
Loppu hyimylyttää, kunhan vaan muistas. Unohtaminen on ni inhimillistä :)
Demetrius kirjoitti 09.09.2009 - 21:38
Nii ollaakii, Susihukka.

Se vasta inhimillistä onkin, John.
Crane kirjoitti 10.09.2009 - 21:11
Vitsi, ku hyvin pohdittu.Arjen filosofiaa... Onhan ihminenkin muuten eläin, niillä vaistoilla ja vieteillä pitää sitten olla ihmisiksi. Miekin muuten saan vähän väliä kuulla aikuisikt lapsiltani, et "ole sit äiskä ihmisiksi"..Siis minä, maailaman kunnollisin keski-ikäinen tanttara (hihhih!)
Demetrius kirjoitti 11.09.2009 - 16:19
Vähän varttuneempienkin lasten suusta taitaa siis kuulla totuuden =)
arleena kirjoitti 11.09.2009 - 19:57
Se pitäisi muistaa, joskus on aika vaikeaa kaiken keskellä - olla ihmisiksi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code