Kerman havahtui kesken iltapäivänokosten ulkoa kuuluvaan ääneen. Joku jollotteli iloisesti pihalla. Järjestyksen miehenä Kerman kampasi hiuksensa, laittoi ulkokengät jalkaansa ja lähti selvittämään asiaa.
 
Syyllinen löytyi aitan seinustalta, sammalenvihreään nuttuun ja punaisiin housuihin pukeutunut pikku ukkeli. Hattua hänellä ei ollut, vaan harmaat pitkät hiukset olivat poninhännällä.  Ukkeli oli maalaustouhussa, hän kasteli pensseliään vuoronperään kahdessa jättimäisen suuressa maalipytyssä ja veteli aitan seinään leveitä raitoja, vuoroin oransseja ja turkooseja. Koko ajan hän hyräili hyväntuulisesti mutta epävireisesti Piippolan Vaaria. Tämä oli kerrassaan outoa.
 
Kerman harppoi ukkelin taakse ja sanoi kuuluvalla äänellä ”KRÖHM”. Ukkeli vilkaisi olkansa yli, alkoi hyräilyn sijaan laulaa täyteen ääneen ”Jalajallan jalajalavei ” mutta jatkoi maalaamista. Hullujen kanssa piti olla varuillaan mutta ei asiaa voinut noinkaan jättää, Siispä Kerman astui askeleen taaksepäin ja sanoi selkeästi: ”Anteeksi, lienette erehtynyt paikasta. Tämä on minun aittani.” ”Aittapa hyvinkin, kelpo luhtiaitta”, vastasi ukkeli laulun lomassa. ”Siirryn talon kimppuun heti kun saan tämän valmiiksi.”
 
Kermania alkoi toden teolla suututtaa. ”Tämä on minun, maalarimestari Kermanin, koti enkä ole tilannut maalaria. Sitä paitsi aitat kuuluu maalata punamullalla, niin on aina tehty. Olkaa hyvä ja poistukaa heti!” ”Tämä luhti kaipasi vähän piristystä ja siksi päätin maalata sen raidalliseksi.” selitti ukkeli iloisesti. ”Ja ajattelepa kuinka iloiseksi talo tulee, kun saa seiniinsä vaaleanpunaisen pohjavärin sekä kerkänvihreitä palloja.” Ukkeli alkoi nyt laulun sijaan viheltää Metsän poikaa.
 
”Mitä sinä luulet maalaamisesta tietäväsi?” ärähti Kerman. Minä olen mestarinnäytteeni antanut jo 40-luvulla vanhoille Wiipurin mestareille, minä kyllä tiedän mitkä värit kuuluvat mihinkin. Aitat ja työläisten mökit punamullalla, herraskartanoihin keltamultaa, vuorilaudat molempiin valkealla. Kaupunkien porvareille lyijymönjää jota voi halutessaan sävyttää ultramariinilla. Mutta nuo sinun värisi eivät sovi kerrassaan mihinkään.”
 
”Kaikki värit kuuluvat ja sopivat kaikille” julisti ukkeli hilpeästi. ”Aniliini ilahduttaa työn uuvuttamia, keväänvihreä antaa toivoa niille joiden sydän on jäässä. Lapset rakastavat taivaansinistä ja vanhukset auringonkeltaista . Ja portit, ne maalataan sateenkaaren värisiksi niin että arjen kahlitsema sielu voi niistä kurkistaa lupausten ja rakkauden maahan.”
 
Kerman havahtui omaan surkeaan parkaisuunsa ”Ei sateenkaari ole edes väri!”.  Hän tajusi ukkelin poninhäntineen ja pensseleineen olleen pelkkää painajaista ja nousi keittämään kahvia. Mustana, koska mustaa kahvin kuuluu olla. Kurkisti vielä ikkunasta ja näki punamultaisen aitan, näki harmaan portin läpi pätkän pölyistä maantietä. Värit olivat taas omilla paikoillaan.
 
Pakinaperjantain haaste 173