Tapanin hämärtyvässä illassa kairasin avannon, enkä turhaan. Mauri Made saapui avannolle niin kuin olin toivonutkin. Kertasimme vanhat matikantehtävät, ynnä- ja poislaskut sujuivatkin Maurilta varsin mallikkaasti. Uutta asiaa en rohjennut aloittaa koska jo Huovis-vainaa tiesi kertotaulujen olevan kovin vaikeita matikan aivoille. Sen sijaan päätin kertoa Maurille joulusta, olihan se mitä ajankohtaisin aihe.
 
Näin aloitin: ”Joulu on rauhan juhla, silloin Rauhanruhtinas syntyi maailmaan. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto…”
 
"Entäs eläimet, eikö niille kuulu rauha?” kysyi Mauri viattomasti. En ollenkaan aavistanut kulkevani päätä pahkaa ansaan.
 
"Kyllä vaan, myös eläimillä on aattopäivästä tapaniin kestävä joulurauha. Metsästäjät jättävät aseet seinälle ja vievät riistallekin jouluherkkuja. Kerrotaan että jouluyönä kaikki metsän eläimet kokoontuvat metsän suurimman kuusen alle…”
 
”Kalathan ovat myös eläimiä, vai kuinka?”
 
Keskustelun uudet käänteet alkoivat hieman huolestuttaa minua mutta mikäs siinä enää auttoi. Mauri vei ja minä vikisin. ”Toki, kalat ovat selkärankaisiin kuuluvia…”
 
”Siis mateille kuuluu myös joulurauha, Q.E.D. Mistä tulikin mieleeni että jouluaattona näin pitkästä aikaa pikkuserkkuni Marjaanan ja Marketan. Olivat hyvissä ajoin tulossa kudulle Murheistenrantaan. Sitten molemmat kuitenkin mystisesti katosivat joulupäivänä, ethän sinä satu tietämään mitään asiasta?”
 
”En, mitenkäs minä nyt siitä tietäisin” mutisin katsellen yläviistoon. Maurin kiinteä tuijotus kuitenkin kertoi ettei valkea valheeni mennyt alkuunkaan läpi. Hetken katsottuaan se tuhahti, kääntyi ja sukelsi läiskäyttäen pyrstöllään kuin majava.

Perinteinen mateenmätivoileipä ei jostain syystä iltapalalla maistunut ollenkaan niin hyvältä kuin tavallisesti. Suola ja sipuli olivat kyllä kohdallaan, mutta jotenkin se oli takertua kurkkuun.
 
Pakinaperjantain 213. haaste: joulu